LUONNONVARAKESKUS
VERKKOKAUPPA
Luonnonvarakeskus
       Pikahaku: 
         Ostoskorissa 0 tuotetta  

Lypsykarjanavetoiden ammoniakkipäästöjen nykytaso ja vähentämismenetelmät


Julkaistu:2017 
Julkaisu nro / vuosi:53/2017 
Sivumäärä:64 
Tekijät:Hellstedt, Maarit; Luostarinen, Sari; Regina, Kristiina; Särkijärvi, Sisanna; Grönroos, Juha; Haapala, Hannu 

48.00 €

Lypsykarjanavetan ammoniakkipäästöjen määrä riippuu tuotantoyksikön sisälämpötilasta, muodostuvan lannan tyypistä, typpipitoisuudesta ja pH:sta, lannan käsittelytavasta sekä käytettävien kuivikkeiden laadusta ja käyttömäärästä. Maatalouden kaasumaisten päästöjen arviointiin on kehitetty kansainvälisten ohjeiden pohjalta kansalliset laskennat typpiyhdisteille (SYKE) ja hiiliyhdisteille (Luke). Pääosin ulkomaiseen päästötietoon perustuvan päästölaskennan luotettavuuden parantamiseksi tarvitaan riittävä määrä kotimaista, erilaisista käytännön olosuhteista mitattua päästötietoa. Tässä hankkeessa selvitettiin tilatason mittauksilla erilaisten lypsykarjanavetoiden perusratkaisujen (lämmin, viileä) sekä lannankäsittely- ja kuivitustapojen vaikutusta navetoissa muodostuviin ammoniakkipäästöihin. Mittauksia tehtiin kuudessa eri lypsykarjanavetassa eri vuodenaikoina noin yhden viikon mittausjaksoissa. Tulosten hyödyntämistä testattiin kansallisessa ammoniakkipäästömallinnuksessa. Lisäksi hankkeessa selvitettiin lyhyillä laboratoriokokeilla erilaisten katteiden vaikutusta lantavarastojen ammoniakki- ja kasvihuonekaasupäästöihin. Ammoniakkipäästöjä vähentäviä tekniikoita selvitettiin kirjallisuudesta. Laboratoriokokeen mukaan liete- ja kuivalantaloiden kattaminen vähentää ammoniakkipäästöjä. Käytännössä tämä merkitsee kattamattomaan varastointiin verrattuna pienempää typen hävikkiä ja siten tehokkaampaa ravinteiden kiertoa kasvien käyttöön lannoitekäytössä. Koska ammoniakki on myös merkittävä hajuhaittojen aiheuttajana, katteet vähentävät hajujen muodostusta tiloilla. Pihattojen ammoniakkipäästöt vaihtelivat merkittävästi sekä samalla tilalla eri vuodenaikoina että tilojen välillä ollen pääosin alle 5 g/lehmä/vrk. Parsinavetoissa ammoniakkipäästö oli keskimäärin alle 3,5 g/lehmä/vrk. Lietelantavarastojen ammoniakkipäästö vaihteli 0,04 – 1,49 g N/m2/vrk. Ammoniakkina haihtuvan typen osuus oli 1–17 % lannan ammoniumtypestä. Pihattojen keskiarvo, 5,5 %, on huomattavasti pienempi kuin päästömallissa oletuspäästökertoimella lietelannalle laskettu 17,6 %. Parsinavetoille mitattu keskiarvo, 9,3 %, on puolestaan suurempi kuin mallin tuottama alle 6 %. Lietesäiliöistä puolen vuoden varastoinnin aikana ammoniakkina haihtuvan ammoniumtypen osuus oli keskimäärin noin 10 %. Se on sama kuin päästömallin tuottama nettopäästökerroin. Tässä hankkeessa mitatut ammoniakkipitoisuudet navetoissa olivat alhaisempia verrattuna ai-empaan samankaltaisissa olosuhteissa tehtyyn tutkimukseen. Mittaustuloksiin ja niiden suhteutta-miseen lannan typpisisältöön sisältyy normilantalaskentaan, lantanäytteenottoon ja näytteiden analysointiin liittyviä epävarmuustekijöitä, joiden merkitys on arvioitava ennen tulosten viemistä esimerkiksi päästömallinnukseen. Suomessa on tähän mennessä tehty verrattain vähän ammoniakkipäästömittauksia tuotantorakennuksista sekä lantaloista. Yhtään tutkimusta ei ole tehty siten, että mittauksia olisi tehty samoista kohteista kaikkina vuodenaikoina. Siten saadut tulokset antavat uutta tietoa päästöjen vaihtelusta vuodenaikojen mukaan. Hankkeen tuloksia voidaan rajoitetusti hyödyntää maatalouden kaasumaisten päästöjen laskennassa. Tulosten käyttökelpoisuudessa täytyy huomioida, että kyseessä on vasta muutama mittaus muutamissa kohteissa. Lisäksi on käytetty uudenlaista dynaamista mittausmenetelmää, jota voitaisiin edelleen kehittää. Päästöjen mittaaminen vaatii huolellista anturivalintaa, instrumentointia ja näytteenottoa. Edustava lantanäytteenotto, johon ilmasta mitattua typpipitoisuutta verrataan, vaatii eläinsuojien olosuhteissa kehittämistä. Hankkeessa käytetyt jatkuvasti mittaavat anturit mahdollistavat päästön muodostukseen vaikuttavien navettojen erojen aiempaa tarkemman analyysin. Mittauksen hinta-laatusuhde on merkittävä menetelmien käytännön sovellettavuutta rajoittava tekijä. Tutkimuksen ja viranomaisvalvonnan tarkkuus- ym. vaatimukset ovat erilaisia kuin mitä mahdolliset tilatasolla käytettävät säätöjärjestelmien ohjausohjelmistot edellyttävät. Jatkohankkeiden varassa on kehittää pidemmälle optimoidut ratkaisut, joilla päästömittauksia voitaisiin tehdä optimaalisin laatu-kustannussuhtein eri käyttötarkoituksiin.


Takaisin